Olen ollut viime aikoina vähän jumissa enkä ole ollut samalla tavalla aktiivinen kuin olisin ehkä halunnut. On helppoa jäädä tekemättömyyteen, koska se on tuttua. Siinä ei tarvitse ottaa seuraavaa askelta tai kohdata sitä epävarmuutta, joka uuden edessä väistämättä tulee.
Ehkä joskus palaamme vanhaan juuri siksi, että se tuntuu turvalliselta, vaikka tiedämme, ettei se enää oikeastaan palvele meitä.
Tämä viesti pelosta nousi minulle muutama päivä sitten, ja olen antanut sen olla rauhassa ja hautua ennen kuin aloin kirjoittamaan siitä. Sen yhteydessä sain myös yhden hyvin erityisen näyn, joka jäi vahvasti mieleeni.
Perhonen häkissä
Näin pienen tytön, jolla oli vaaleansininen mekko ja sen alla valkoinen t-paita. Hänellä oli vaaleanruskeat hiukset, mutta hänen kasvojaan en nähnyt selkeästi. Taustalla oli ruskan sävyjä, mutta siinä oli samalla jotain vaikeasti sanoitettavaa, aivan kuin mukana olisi ollut pieni häivähdys jostain galaktisesta.
Aluksi hän näytti minulle perhospinniä, sen jälkeen lasten perhostatuointia ja lopulta perhosen lintuhäkissä.
Jäin miettimään, kuka tämä tyttö oli. Mieleeni tuli ajatus, että ehkä hän oli jonkun sisäinen lapsi. En kuitenkaan tiennyt, kenen. Myöhemmin kerroin näystä äidilleni, ja hän sanoi heti, että tyttö kuulosti minulta pienenä. Myös kuvailemani asiat, kuten vaaleansininen mekko, valkoinen paita ja vaaleanruskeat hiukset, perhospinni ja lasten leikkitatuoinnit osuivat hänen mielestään yksiin sen kanssa, millainen olin lapsena.
En tiedä, oliko tyttö todella minä pienenä vai oliko näyllä jokin aivan muu merkitys. Ehkä kaikkea ei tarvitsekaan tietää tai selittää.
Niin tai näin, kaikkein vahvimmin mieleeni jäi kuitenkin tuo perhonen häkissä.
Sen mukana tuli viesti:
Tämä häkki on ajatustesi luoma. Se on illuusio.
Se pysäytti minut, koska juuri pelko voi tehdä meille helposti tällaisen häkin. Alamme ajatella, ettemme pysty, emme uskalla tai että jokin uusi on liian vaarallista. Vähitellen ajatuksesta voi tulla niin tuttu, ettemme enää edes huomaa, että kyseessä on vain ajatus.
Ehkä joskus kuvittelemme olevamme jumissa, vaikka todellisuudessa olemme vain tottuneet katsomaan elämää tiettyjen rajojen läpi.
Ja ehkä perhonen oli muistutus siitä, että kaikki näkemämme rajat eivät välttämättä ole todellisia.
Se sai minut kysymään itseltäni:
Entä jos se häkki, jota pelkään, onkin vain ajatusteni luoma?
Kun kohtaamme jotain uutta, mielemme haluaa usein tietää etukäteen, mitä tulee tapahtumaan. Haluamme varmuutta ja ennakoitavuutta, jotta voisimme tuntea olomme turvalliseksi. Jos emme tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu, saatamme helposti tulkita tuntemattoman vaaraksi ja alkaa etsiä syitä sille, miksi meidän pitäisi perääntyä.
Mutta entä jos uusi ei olekaan vaarallista? Entä jos se tuntuu pelottavalta vain siksi, että emme ole vielä tottuneet siihen?
Kuinka helposti palaammekaan tuttuun vain siksi, että tunnemme sen. Vanha voi olla meille tuttua, vaikka se olisi ollut turvatonta, kuluttavaa tai jotain sellaista, mistä olemme jo pitkään halunneet päästä irti. Uusi voi puolestaan tuntua epävarmalta juuri siksi, ettemme vielä tiedä, millaista siellä on.
Silloin tuttu alkaa helposti näyttää turvalliselta ja tuntematon vaaralliselta, vaikka todellisuus voisi olla aivan toinen.
Ehkä pelko ei aina olekaan merkki siitä, että meidän pitäisi kääntyä takaisin. Ehkä joskus se kertoo siitä, että olemme astumassa alueelle, jossa emme ole vielä koskaan olleet.
Ja silloin meidän täytyy opetella erottamaan toisistaan pelko ja todellinen vaara.
Pelko ja rakkaus
Olen pohtinut paljon myös sitä, kuinka tärkeää juuri tässä ajassa on ymmärtää pelon ja rakkauden välistä eroa. Me kaikki kohtaamme asioita, jotka herättävät meissä pelkoa, vihaa, epäoikeudenmukaisuutta tai halua puolustautua, mutta se, mitä teemme näiden tunteiden kanssa, vaikuttaa siihen, millaista todellisuutta rakennamme ympärillemme.
Jos pahaan vastataan pahalla ja vihaan vastataan vihalla, sama kierre jatkuu helposti ihmiseltä toiselle. Kun joku toimii pelosta käsin ja toinen vastaa siihen omalla pelollaan, syntyy lisää vastakkainasettelua, joka puolestaan ruokkii lisää pelkoa.
Mutta mitä tapahtuu, jos joku päättääkin valita toisin?
Mitä tapahtuu, jos sama kaava ei enää jatku?
Rakkaus ei tarkoita sitä, että hyväksyisimme kaiken tai että meidän pitäisi antaa muiden kohdella meitä miten tahansa. Rakkaus voi olla myös rajojen asettamista, pois lähtemistä ja sitä, että kieltäydymme osallistumasta sellaiseen toimintaan, joka ei enää ole meille hyväksi.
Rakkaus voi tarkoittaa sitä, että emme vastaa vihaan vihalla, vaikka meitä olisi satutettu. Se voi tarkoittaa sitä, että pysähdymme ennen kuin reagoimme ja kysymme itseltämme, mistä käsin olemme toimimassa.
Toiminko nyt pelosta vai rakkaudesta?
Kaikki tunteet kuuluvat ihmisyyteen, ja myös viha voi kertoa meille tärkeistä asioista. Meidän ei kuitenkaan tarvitse antaa tunteen päättää, millaisen teon teemme sen jälkeen.
Kierre voidaan rikkoa silloin, kun kaava ei enää toistu.
Kun joku valitsee toisin.
Itsensä rakastaminen tarkoittaa myös itsensä valitsemista
Ehkä tässä on yksi tärkeimmistä asioista, joita voimme opetella. Itsensä rakastaminen ei ole pelkästään sitä, että puhumme itsellemme kauniisti tai yritämme nähdä itsessämme hyviä puolia. Se on myös sitä, että alamme kuunnella itseämme ja uskallamme tehdä valintoja, jotka ovat meille oikeasti totta.
Joskus itsensä valitseminen tarkoittaa sitä, että sanomme ei, vaikka toinen pettyisi. Joskus se tarkoittaa sitä, että lopetamme jonkin asian, johon olemme tottuneet. Joskus se tarkoittaa sitä, että uskallamme tulla näkyväksi, vaikka pelkäämme muiden mielipiteitä.
Ja joskus se tarkoittaa sitä, että uskallamme lähteä liikkeelle sen sijaan, että jäämme tuttuun tekemättömyyteen vain siksi, että se tuntuu turvalliselta.
Minulle tämä on ollut yksi tämän viestin tärkeimmistä kohdista. Ehkä minun ei tarvitse odottaa, että pelko katoaa tai että löydän täydellisen varmuuden ennen kuin voin liikkua eteenpäin. Ehkä voin vain huomata, että olen jäänyt jumiin ja kysyä itseltäni, mitä oikeastaan pelkään.
Enkä tarkoita, että jokainen pysähtyminen olisi pelkoa. Joskus tarvitsemme lepoa, tilaa ja aikaa olla tekemättä mitään. Mutta joskus tekemättömyys voi myös olla tapa pysyä tutussa, koska seuraava askel tuntuu liian suurelta tai epävarmalta.
Näiden kahden välillä on ero.
Ehkä elämässäsi on tällä hetkellä jotain uutta, jota kohti tunnet vetoa, mutta samalla pelkäät. Ehkä olet uuden äärellä ihmissuhteessa, työssä, omassa kasvussasi tai jossain sellaisessa asiassa, jota et vielä osaa edes sanoittaa.
Silloin voi olla hyvä pysähtyä ja kysyä itseltään, mitä oikeastaan pelkää.
Pelkäätkö sitä, että jokin on todella vaarallista, vai pelkäätkö sitä, ettet vielä tiedä, mitä tulee tapahtumaan?
Näillä asioilla on suuri ero.
Kaikkea pelkoa ei tarvitse seurata, mutta kaikkea pelkoa ei myöskään tarvitse paeta.
Joskus voimme huomata, että pelon alla onkin jännitystä, epävarmuutta, vanhoja kokemuksia tai yksinkertaisesti se, että olemme astumassa pois tutusta. Silloin ehkä tarvitsemme pelon poistamisen sijaan enemmän turvaa itseemme, jotta uskallamme ottaa seuraavan askeleen.
Ehkä meidän ei tarvitse tietää koko matkaa etukäteen. Ehkä riittää, että kuuntelemme itseämme ja otamme yhden askeleen kerrallaan.
Valitse toisin
Minusta tuntuu, että juuri nyt meitä kutsutaan yhä enemmän aitouteen. Siihen, että uskallamme katsoa itseämme rehellisesti ja huomata, missä kohdin elämme edelleen pelosta käsin ja missä kohdin olemme valmiita valitsemaan rakkauden.
Pelko voi saada meidät pienentämään itseämme, palaamaan vanhaan, miellyttämään muita ja pitämään kiinni asioista, jotka eivät enää tunnu omilta. Rakkaus puolestaan voi kutsua meitä kasvamaan, vaikka kasvu ei aina tunnukaan mukavalta.
Siksi ehkä seuraavan kerran, kun jokin uusi pelottaa, voit pysähtyä hetkeksi sen äärelle sen sijaan, että päätät heti palata takaisin. Voit kysyä itseltäsi, onko tämä oikeasti vaarallista vai onko tämä vain minulle uutta.
Jos huomaat, että kyse onkin vain tuntemattomasta, voit antaa itsellesi luvan edetä pienin askelin. Sinun ei tarvitse pakottaa itseäsi, mutta sinun ei myöskään tarvitse antaa pelon päättää puolestasi.
Ehkä juuri siellä, missä pelkäät eniten, on jotain sellaista, mitä et ole vielä oppinut tuntemaan turvalliseksi. Ehkä turvallisuus ei aina löydy palaamalla takaisin vanhaan, vaan rakentamalla sitä vähitellen itseesi samalla kun uskallat astua kohti uutta.
Ehkä siksi tämä viesti tuli juuri nyt:
Älä pelkää.
Älä pelkää sitä, mikä on sinulle uutta vain siksi, ettet vielä tunne sitä. Älä pelkää omaa näkyväksi tulemista tai muutosta vain siksi, että vanha on tuttua.
Jos jokin vanha kaava ei enää palvele sinua, sinun ei tarvitse toistaa sitä vain siksi, että olet tottunut siihen. Voit valita rakkauden, voit valita itsesi ja voit olla aito.
Ehkä sinun ei tarvitse nähdä koko matkaa. Ehkä sinun tarvitsee vain uskaltaa ottaa seuraava askel.
Ehkä juuri siitä alkaa jotain uutta.